Tänään huomasin, kuinka pitkään olin poissa paniikkini kanssa. Se realisoitui minulle hetkessä, jolloin kerroin ystävälleni, mitä tunsin häntä kohtaan. Heräsin siihen hetkeen mihin olin kolmisen vuotta sitten jäänyt ja tajusin ettei minua oltu odotettu.
Maailma ei odota, että paniikkimme menee ohi.
Tänään heräsin siihen todellisuuteen, että olen käsitellyt paniikkiani odotetun parin kuukauden sijasta jo useamman vuoden. Olen tehnyt valintoja, jotka ovat pakottaneet minut astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen haastanut itseni ja kasvanut uskolliseksi itseäni ja unelmiani kohtaan. Minusta on tullut rehellinen ja uskallan tuntea ja sanoa ajatukseni ääneen.
Tänään suren kaikkea sitä, mistä olen luopunut ottaessani aikaa itselleni. On rankka huomata, että paniikin aikana keskittymisemme ja kärsivällisyytemme riittävät vain itsellemme. Joskus tilaa ei ole muulle kuin hengittämiselle. Elämä voi olla todella stressaavaa ja sillä ei halua vaivata ketään muuta. Tällä on suora vaikutus ihmissuhteisiimme ja ympäristöömme. Suljemme usein elämästämme pois meille tärkeimmät ihmiset, koska emme halua heidän näkevän heikkouksiamme. Emme halua vaivata heitä, emmekä halua tehdä heidän elämästään vaikeampaa kuin mitä sen tarvitsisi olla.
Tänään rupesin uskomaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus. Rakkaus oli se mihin tahansa antaa elämälle merkitystä. Itse olen löytänyt lähelleni ystäviä, joiden avulla olen päässyt paniikista eroon. Olen oppinut luottamaan ihmisiin ja pitämään puoliani. Ristiriitaista onkin, että paniikista kärsivä kokee olonsa usein hyvin ykinäiseksi, vaikka hänellä olisi mahdollisuus moniin ihmissuhteisiin. Työnnämme pois ihmiset, joita oikeasti haluamme ja tarvitsemme lähellemme. Useimmat ihmiset ympärillämme eivät tajua tässä ristiriidassa jäädä luoksemme. Meistä tulee poissaolevia, mutta silti kaipaamme, että joku näkisi meidät niin tärkeiksi, että jaksaisi jäädä luoksemme paniikista huolimatta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka eivät pelästy meitä. Toisaalta tällainen tarve on varmaasti rakennettu jokaiseen ihmiseen, ei vain niihin jotka kärsivät paniikista.
Tänään tajusin, että ohitsemme kulkee asioita ja mahdollisuuksia joihin emme osaa emmekä ymmärrä tarttua, koska olemme liian kiinni itsessämme. Suljemme pois juuri ne asiat, jotka auttaisivat meitä tuntemaan olomme paremmaksi. Vaikka kuinka vaikeaa se onkin, täytyy meidän hyväksyä, että tulemme aina menettämään asioita, tapahtumia ja ihmisiä tehdessämme valintoja.
Tänään sydämeni särkyi siihen tunteeseen, että en aikaisemmin ole uskaltanut olla rehellinen ajatuksistani ja tunteistani.
Tänään olen onnellinen siitä, että olen jaksanut tehdä töitä elämäni ja onnellisuuteni eteen. Inspiraatio ja luovuus vaativat kokemuksia, joita saamme vain elämällä. Tämän vuoksi olen aina pitänyt huolta, että paniikistani huolimatta menen eteenpäin elämässä kokemalla uusia asioita, matkustamalla ja opiskelemalla uutta. Meidän tulisi rohkaistua ja rentoutua siitä tiedosta, että meidän ei tarvitse ottaa itseämme niin vakavasti. Asiat, jotka tuntuvat elämässämme juuri tällä hetkellä suurilta ovat kokonaiskuvassa kuitenkin suhteellisen pieniä.
Tänään ymmärsin, että ehkä koko loppuelämäni ajan joudun tekemään joka päivä tietoisen päätöksen sitoutua asioihin, arvoihin ja aktiviteetteihin, mitkä pitävät paniikin poissa.
Tänään teen tietoisen päätöksen luopua, jotta tilaa tulisi jollekkin uudelle.
Mielemme pimeyttä ja pelkoa eivät karkoita auringon säteet eivätkä päivän kirkkaat keihäät, vaan todellisuuden luonteen tarkastelu ja tutkiminen
-Lucretius
Maailma ei odota, että paniikkimme menee ohi.
Tänään heräsin siihen todellisuuteen, että olen käsitellyt paniikkiani odotetun parin kuukauden sijasta jo useamman vuoden. Olen tehnyt valintoja, jotka ovat pakottaneet minut astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen haastanut itseni ja kasvanut uskolliseksi itseäni ja unelmiani kohtaan. Minusta on tullut rehellinen ja uskallan tuntea ja sanoa ajatukseni ääneen.
Tänään suren kaikkea sitä, mistä olen luopunut ottaessani aikaa itselleni. On rankka huomata, että paniikin aikana keskittymisemme ja kärsivällisyytemme riittävät vain itsellemme. Joskus tilaa ei ole muulle kuin hengittämiselle. Elämä voi olla todella stressaavaa ja sillä ei halua vaivata ketään muuta. Tällä on suora vaikutus ihmissuhteisiimme ja ympäristöömme. Suljemme usein elämästämme pois meille tärkeimmät ihmiset, koska emme halua heidän näkevän heikkouksiamme. Emme halua vaivata heitä, emmekä halua tehdä heidän elämästään vaikeampaa kuin mitä sen tarvitsisi olla.
Tänään rupesin uskomaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus. Rakkaus oli se mihin tahansa antaa elämälle merkitystä. Itse olen löytänyt lähelleni ystäviä, joiden avulla olen päässyt paniikista eroon. Olen oppinut luottamaan ihmisiin ja pitämään puoliani. Ristiriitaista onkin, että paniikista kärsivä kokee olonsa usein hyvin ykinäiseksi, vaikka hänellä olisi mahdollisuus moniin ihmissuhteisiin. Työnnämme pois ihmiset, joita oikeasti haluamme ja tarvitsemme lähellemme. Useimmat ihmiset ympärillämme eivät tajua tässä ristiriidassa jäädä luoksemme. Meistä tulee poissaolevia, mutta silti kaipaamme, että joku näkisi meidät niin tärkeiksi, että jaksaisi jäädä luoksemme paniikista huolimatta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka eivät pelästy meitä. Toisaalta tällainen tarve on varmaasti rakennettu jokaiseen ihmiseen, ei vain niihin jotka kärsivät paniikista.
Tänään tajusin, että ohitsemme kulkee asioita ja mahdollisuuksia joihin emme osaa emmekä ymmärrä tarttua, koska olemme liian kiinni itsessämme. Suljemme pois juuri ne asiat, jotka auttaisivat meitä tuntemaan olomme paremmaksi. Vaikka kuinka vaikeaa se onkin, täytyy meidän hyväksyä, että tulemme aina menettämään asioita, tapahtumia ja ihmisiä tehdessämme valintoja.
Tänään sydämeni särkyi siihen tunteeseen, että en aikaisemmin ole uskaltanut olla rehellinen ajatuksistani ja tunteistani.
Tänään olen onnellinen siitä, että olen jaksanut tehdä töitä elämäni ja onnellisuuteni eteen. Inspiraatio ja luovuus vaativat kokemuksia, joita saamme vain elämällä. Tämän vuoksi olen aina pitänyt huolta, että paniikistani huolimatta menen eteenpäin elämässä kokemalla uusia asioita, matkustamalla ja opiskelemalla uutta. Meidän tulisi rohkaistua ja rentoutua siitä tiedosta, että meidän ei tarvitse ottaa itseämme niin vakavasti. Asiat, jotka tuntuvat elämässämme juuri tällä hetkellä suurilta ovat kokonaiskuvassa kuitenkin suhteellisen pieniä.
Tänään ymmärsin, että ehkä koko loppuelämäni ajan joudun tekemään joka päivä tietoisen päätöksen sitoutua asioihin, arvoihin ja aktiviteetteihin, mitkä pitävät paniikin poissa.
Tänään teen tietoisen päätöksen luopua, jotta tilaa tulisi jollekkin uudelle.
Mielemme pimeyttä ja pelkoa eivät karkoita auringon säteet eivätkä päivän kirkkaat keihäät, vaan todellisuuden luonteen tarkastelu ja tutkiminen
-Lucretius