Mitä hyötyä on potentiaalista, jos emme osaa muuttaa sitä teoiksi?
Olen kuullut tuhat kertaa kuinka minussa olisi potentiaalia vaikka mihin, jos vain tekisin asialle jotain. Olen varmasti näin todennut myös ystävistäni. Näemme potentiaalia itsessämme sekä toisissa. Onko siitä kuitenkaan mitään hyötyä ellemme saa muutettua vahvimpia puoliamme, tunneälyämme ja osaamistamme johonkin konkreettiseen tekemiseen ja elämiseen. Jos meillä on potentiaalia kehittyä, mutta emme kehity, mitä se tekee meille?
Jokainen, joka on koskaan paniikista kärsinyt tietää, että on aivan yhdentekevää onko meissä potentiaalia saada elämämme kuntoon, jos emme sitä saa kuntoon. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että kyllähän sitä tekee parhaansa mihin sillä hetkellä pystyy, vaikka se ei toisista tunnu paljolta. Sama frustraatio tulee itsellenikin, kun yritän ryhmässä ja erikseen auttaa ihmisiä ymmärtämään, että paniikkista voi päästä eroon ja että sen kanssa voi oppia elämään. Tuntuu että on ihmisiä, jotka eivät edes halua parantaa elämänlaatuaan. He sopeutuvat niin nopeasti ympäristöönsä, että alkavat kuulua siihen ja alkavat kokea sen normaaliksi. Totuus on, että meissä jokaisessa on potentiaalia tehdä elämässämme muutoksia, mutta kaikilla ei ole samat olosuhteet löytää voimia ja ryhtyä tekoihin. Ympäristömme ja seuramme vaikuttavat usein huomattavasti siihen kuinka näemme ja koemme itsemme. Muuttaaksemme potentiaalimme teoiksi tarvitsemme yleensä ympäristömme tukea.
On haaste muuttaa potentiaali teoiksi. Kaikki alkaa valinnasta ajatella toisin. Kun saamme ajatusmaailmamme muuttumaan ja opimme valitsemaan eri tavalla, opimme myös pikkuhiljaa käyttäytymään eri tavalla. Prosessi voi kestää vuosia. Minullakin se kesti. On kuitenkin aloitettava pienistä muutoksista, jotka lopulta muuttavat elmämme suunnan täysin. On luotettava elämän kantavuuteen ja selviämiseen.
Meitä kaikkia ei ole luotu sellaisiksi kuin haluaisimme olla. Emme ole saaneet syntyessämme kaikkia niitä lahjoja ja ominaisuuksia, mitä mielestämme tarvitsisimme. Emme myöskään aina pidä siitä, missä olemme hyviä. Minulle on annettu empaattisuuden ja herkkyyden lahja, vaikka joku voi nyt siitä ollakkin eri mieltä. Opin kääntämään tämän lahjan positiiviseksi vasta vuosien vitutuksen jälkeen, kun opin käyttämään sitä oikein. Se tapahtui vuosien tuskan jälkeen, kun opin luopumaan ajatuksesta, että voisin hallita ympäristöäni. Olen puolet elämästäni pelännyt erään rakkaani ja hänen elämänsä puolesta. Eräänä yönä sain puhelinsoiton, että hän on sairaalassa. Maailmani romahti. Silloin hyväksyin etten omin voimin, tahdonvoimalla tai tuellani voi muuttaa rakastamieni ihmisten elämää, jos he eivät sitä itse halua. Opin pitämään itsestäni huolta ja antamaan vain sen mitä minulla on annettavaa kuluttamatta itseäni loppuun. Olen muuttanut jotain, mitä itsessäni vihasin, yhdeksi vahvimmista ominaisuuksistani vetämällä terveitä rajoja. Olen muuttanut jotain mihin minulla on potentaalia konkreettisiksi teoiksi esimerkiksi kirjoittamalla teille ja puhumalla ihmisille kokemuksistani. Olen löytänyt samalla elämisen tuskalleni tarkoituksen.
Löytämällä itsemme ja oman tarkoituksemme löydämme automaattisesti sen missä olemme myös hyviä tai voimme tulla todella hyviksi. Meillä kaikilla on siis potentiaalia, meidän taytyy vain löytää tapa ja voima muuttaa se teoiksi. Näin löytyy aito elämän maku. On aikuistumista ymmärtää, että voimme oppia uusia asioita ja kehittyä sellaisiksi kun haluamme. Emme ole vain elämän vietävänä, voimme myös vaikuttaa siihen. Tämä on voima. Voima, jota emme usko paniikissa omaavamme. Se on kuitenkin jokaisessa meissä ja olosuhteista huolimatta voimme rakentaa siitä, mitä meillä on. Elämä kantaa.
”Hän tarkoittaa hyvää” on turha väite, ellei hän tee hyvää.
-Plautus
Olen kuullut tuhat kertaa kuinka minussa olisi potentiaalia vaikka mihin, jos vain tekisin asialle jotain. Olen varmasti näin todennut myös ystävistäni. Näemme potentiaalia itsessämme sekä toisissa. Onko siitä kuitenkaan mitään hyötyä ellemme saa muutettua vahvimpia puoliamme, tunneälyämme ja osaamistamme johonkin konkreettiseen tekemiseen ja elämiseen. Jos meillä on potentiaalia kehittyä, mutta emme kehity, mitä se tekee meille?
Jokainen, joka on koskaan paniikista kärsinyt tietää, että on aivan yhdentekevää onko meissä potentiaalia saada elämämme kuntoon, jos emme sitä saa kuntoon. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että kyllähän sitä tekee parhaansa mihin sillä hetkellä pystyy, vaikka se ei toisista tunnu paljolta. Sama frustraatio tulee itsellenikin, kun yritän ryhmässä ja erikseen auttaa ihmisiä ymmärtämään, että paniikkista voi päästä eroon ja että sen kanssa voi oppia elämään. Tuntuu että on ihmisiä, jotka eivät edes halua parantaa elämänlaatuaan. He sopeutuvat niin nopeasti ympäristöönsä, että alkavat kuulua siihen ja alkavat kokea sen normaaliksi. Totuus on, että meissä jokaisessa on potentiaalia tehdä elämässämme muutoksia, mutta kaikilla ei ole samat olosuhteet löytää voimia ja ryhtyä tekoihin. Ympäristömme ja seuramme vaikuttavat usein huomattavasti siihen kuinka näemme ja koemme itsemme. Muuttaaksemme potentiaalimme teoiksi tarvitsemme yleensä ympäristömme tukea.
On haaste muuttaa potentiaali teoiksi. Kaikki alkaa valinnasta ajatella toisin. Kun saamme ajatusmaailmamme muuttumaan ja opimme valitsemaan eri tavalla, opimme myös pikkuhiljaa käyttäytymään eri tavalla. Prosessi voi kestää vuosia. Minullakin se kesti. On kuitenkin aloitettava pienistä muutoksista, jotka lopulta muuttavat elmämme suunnan täysin. On luotettava elämän kantavuuteen ja selviämiseen.
Meitä kaikkia ei ole luotu sellaisiksi kuin haluaisimme olla. Emme ole saaneet syntyessämme kaikkia niitä lahjoja ja ominaisuuksia, mitä mielestämme tarvitsisimme. Emme myöskään aina pidä siitä, missä olemme hyviä. Minulle on annettu empaattisuuden ja herkkyyden lahja, vaikka joku voi nyt siitä ollakkin eri mieltä. Opin kääntämään tämän lahjan positiiviseksi vasta vuosien vitutuksen jälkeen, kun opin käyttämään sitä oikein. Se tapahtui vuosien tuskan jälkeen, kun opin luopumaan ajatuksesta, että voisin hallita ympäristöäni. Olen puolet elämästäni pelännyt erään rakkaani ja hänen elämänsä puolesta. Eräänä yönä sain puhelinsoiton, että hän on sairaalassa. Maailmani romahti. Silloin hyväksyin etten omin voimin, tahdonvoimalla tai tuellani voi muuttaa rakastamieni ihmisten elämää, jos he eivät sitä itse halua. Opin pitämään itsestäni huolta ja antamaan vain sen mitä minulla on annettavaa kuluttamatta itseäni loppuun. Olen muuttanut jotain, mitä itsessäni vihasin, yhdeksi vahvimmista ominaisuuksistani vetämällä terveitä rajoja. Olen muuttanut jotain mihin minulla on potentaalia konkreettisiksi teoiksi esimerkiksi kirjoittamalla teille ja puhumalla ihmisille kokemuksistani. Olen löytänyt samalla elämisen tuskalleni tarkoituksen.
Löytämällä itsemme ja oman tarkoituksemme löydämme automaattisesti sen missä olemme myös hyviä tai voimme tulla todella hyviksi. Meillä kaikilla on siis potentiaalia, meidän taytyy vain löytää tapa ja voima muuttaa se teoiksi. Näin löytyy aito elämän maku. On aikuistumista ymmärtää, että voimme oppia uusia asioita ja kehittyä sellaisiksi kun haluamme. Emme ole vain elämän vietävänä, voimme myös vaikuttaa siihen. Tämä on voima. Voima, jota emme usko paniikissa omaavamme. Se on kuitenkin jokaisessa meissä ja olosuhteista huolimatta voimme rakentaa siitä, mitä meillä on. Elämä kantaa.
”Hän tarkoittaa hyvää” on turha väite, ellei hän tee hyvää.
-Plautus