Parantuminen on vaikeaa. Juuri kun olemme pääsemässä ahdistuksestamme, peloistamme ja paniikista eroon, herättää jokin tilanne tai tunne meissä suurta epävarmuutta. Itse olen ollut jo todella paljon paremmassa kunnossa jo yli puolisen vuotta, mutta silti epäröin tulenko koskaan täysin pääsemään yli paniikistani ja sen aiheuttamista traumoista. Olen epävarma ja hieman surullinen todetessani, että elämä on niin paljon monimutkaisempaa, mitä nuorempana ajattelin. Minut kasvatettiin maailmaan, jota ei tunnu enää olevan olemassa. Aikuistuminen ei ole helppoa.
On tuskin sattumaa, että paniikki laukeaa yleensä nuorella aikuisella ja erilaisissa elämän käännekohdissa. Paniikki on kuin eräänlainen kasvukipu; kasvamme siitä siis myös yli, kun olemme muuttuneet ja kehittyneet tarpeen mukaan. Olen jakanut omia kasvukipujani kirjoittamalla teille ja en tiedä olenko osannut olla rehellinen kaikista asioista. Huomaan, että oloni on kirjoittamisen kautta parantunut niin paljon etten osaa enää kirjoittaa siitä tuskasta, mitä paniikki oikeasti on. Voin kirjoittaa elämästä ja sen vaikeudesta, mutta olen saanut niin paljon etäisyyttä paniikkiin, etten ole ihan varma enää miltä todella paha paniikki tuntuu. Nämä tekstit ovat siis tavallaan olleet kaikki mitä minulla on sanottavaa.. Mitä osaan enään sanoa vai lähteekö ajatusprosessi taas alusta. Opinko mitään, kasvoinko mihinkään, oivalsinko oikeat asiat?
Eräs tuttavani istui veitsi kädessä suihkussa miettien elämänsä lopettamista. Toinen ryhtyi uhkarohkeaksi ottaessaan selvää miten suuri hänen elämänhalunsa oikeasti oli. Toinen lukittui kotiinsa säikähtäen omaa varjoaankin. Älkää pelätkö kokemista ja kärsimistä, vaikka se tuntuu lopulliselta, se harvoin sitä on. Oikeastaan se useimmiten on jonkin uuden uskomattoman paljon paremman alku, vaikka se ei siltä tunnukkaan. Joskus meidän täytyy murtua täysin, että voimme eheytyä uudeksi paremmaksi kokonaisuudeksi. Meidän on uskallettava mennä rikki.
Yksi vaikuttavimmista asioista parantumisprosessissani on ollut korvaavien hyvien kokemuksien hankkiminen. Oletteko huomanneet kuinka rupeamme pelkäämään asioita, tilanteita ja paikkoja, joissa olemme saaneet paniikkikohtauksia? Alamme välttelemään kaikkea, jonka yhdistämme paniikkiin, vaikka sillä ei olisikaan todellista yhteyttä itse paniikin oikeaan aiheuttajaan. Emme pelätessämme kykene keskittymään paniikin todellisiin syihin vaan pelkäämme esimerkiksi kauppaan menemistä, julkisilla kulkemista, ojia, avaria tai ahtaita tiloja ynnä muuta sellaista. Kroonistunut paniikki on oikeastaan totuttuja opittuja kokemuksia ja tapoja, minkä vuoksi paniikin hellittäessä, voi monet pelot vielä jäädä. Näin kävi minulle, kun havahduin erinnäisiin tilanteisiin, joissa olin tottunut pelkäämään mutta en enää pelännyt. Tuli todella epävarma ja epämiellyttävä olo. Vanhoja tapoja on vaikea muuttaa ja paniikistakin voi tulla paras ystävämme ellemme pääse eroon totutusta pelosta ja jännityksestä ja korvaa sitä uusilla hyvillä ja onnistuneilla kokemuksilla.
Uusien kokemuksien hankkiminen on kuitenkin todella vaikeaa. Kuuntelin taannoin erästä henkilöä, jonka paniikki on juuri alkanut hellittää. Mietin kuinka huono olo on voinut olla, että tunne vain liikkumisesta ulkona saa olon terveeksi. Pahimpaan verrattuna tunnemme olomme terveeksi, mutta emme sitä kuitenkaan välttämättä ole. Kuinka kaukana onkaan paniikkisen ajatus ja onni sellaisen ihmisen normaalista arjesta, joka ei ole tällaista kokenut. Se saa oloni haikeaksi ja epävarmaksi.Vihaan kuinka ihmiset huomaavat oloni parantuneen, koska tajuan, että he luultavimmin huomasivat myös kuinka huonona olin. Se on vaikea paikka myöntää ja hyväksyä. Olen siitä surullinen, vaikkakin ylpeä, että olen jaksanut ja pystynyt muuttamaan elämääni.
Olen tullut siihen tulokseen, että epävarmuuteni ja ajoittainen takapakki johtuu siitä, että yritän palata siihen todellisuuteen ja elämään, mikä minulla oli ennen paniikkia. Totuus ja avain parantumiseen on kuitenkin uudenlaisen elämän ja arjen hyväksyminen. On löydettäväuusimalli, minkämukaanelää.
Maybe we need to seriously mess up so that we can stand up.
On tuskin sattumaa, että paniikki laukeaa yleensä nuorella aikuisella ja erilaisissa elämän käännekohdissa. Paniikki on kuin eräänlainen kasvukipu; kasvamme siitä siis myös yli, kun olemme muuttuneet ja kehittyneet tarpeen mukaan. Olen jakanut omia kasvukipujani kirjoittamalla teille ja en tiedä olenko osannut olla rehellinen kaikista asioista. Huomaan, että oloni on kirjoittamisen kautta parantunut niin paljon etten osaa enää kirjoittaa siitä tuskasta, mitä paniikki oikeasti on. Voin kirjoittaa elämästä ja sen vaikeudesta, mutta olen saanut niin paljon etäisyyttä paniikkiin, etten ole ihan varma enää miltä todella paha paniikki tuntuu. Nämä tekstit ovat siis tavallaan olleet kaikki mitä minulla on sanottavaa.. Mitä osaan enään sanoa vai lähteekö ajatusprosessi taas alusta. Opinko mitään, kasvoinko mihinkään, oivalsinko oikeat asiat?
Eräs tuttavani istui veitsi kädessä suihkussa miettien elämänsä lopettamista. Toinen ryhtyi uhkarohkeaksi ottaessaan selvää miten suuri hänen elämänhalunsa oikeasti oli. Toinen lukittui kotiinsa säikähtäen omaa varjoaankin. Älkää pelätkö kokemista ja kärsimistä, vaikka se tuntuu lopulliselta, se harvoin sitä on. Oikeastaan se useimmiten on jonkin uuden uskomattoman paljon paremman alku, vaikka se ei siltä tunnukkaan. Joskus meidän täytyy murtua täysin, että voimme eheytyä uudeksi paremmaksi kokonaisuudeksi. Meidän on uskallettava mennä rikki.
Yksi vaikuttavimmista asioista parantumisprosessissani on ollut korvaavien hyvien kokemuksien hankkiminen. Oletteko huomanneet kuinka rupeamme pelkäämään asioita, tilanteita ja paikkoja, joissa olemme saaneet paniikkikohtauksia? Alamme välttelemään kaikkea, jonka yhdistämme paniikkiin, vaikka sillä ei olisikaan todellista yhteyttä itse paniikin oikeaan aiheuttajaan. Emme pelätessämme kykene keskittymään paniikin todellisiin syihin vaan pelkäämme esimerkiksi kauppaan menemistä, julkisilla kulkemista, ojia, avaria tai ahtaita tiloja ynnä muuta sellaista. Kroonistunut paniikki on oikeastaan totuttuja opittuja kokemuksia ja tapoja, minkä vuoksi paniikin hellittäessä, voi monet pelot vielä jäädä. Näin kävi minulle, kun havahduin erinnäisiin tilanteisiin, joissa olin tottunut pelkäämään mutta en enää pelännyt. Tuli todella epävarma ja epämiellyttävä olo. Vanhoja tapoja on vaikea muuttaa ja paniikistakin voi tulla paras ystävämme ellemme pääse eroon totutusta pelosta ja jännityksestä ja korvaa sitä uusilla hyvillä ja onnistuneilla kokemuksilla.
Uusien kokemuksien hankkiminen on kuitenkin todella vaikeaa. Kuuntelin taannoin erästä henkilöä, jonka paniikki on juuri alkanut hellittää. Mietin kuinka huono olo on voinut olla, että tunne vain liikkumisesta ulkona saa olon terveeksi. Pahimpaan verrattuna tunnemme olomme terveeksi, mutta emme sitä kuitenkaan välttämättä ole. Kuinka kaukana onkaan paniikkisen ajatus ja onni sellaisen ihmisen normaalista arjesta, joka ei ole tällaista kokenut. Se saa oloni haikeaksi ja epävarmaksi.Vihaan kuinka ihmiset huomaavat oloni parantuneen, koska tajuan, että he luultavimmin huomasivat myös kuinka huonona olin. Se on vaikea paikka myöntää ja hyväksyä. Olen siitä surullinen, vaikkakin ylpeä, että olen jaksanut ja pystynyt muuttamaan elämääni.
Olen tullut siihen tulokseen, että epävarmuuteni ja ajoittainen takapakki johtuu siitä, että yritän palata siihen todellisuuteen ja elämään, mikä minulla oli ennen paniikkia. Totuus ja avain parantumiseen on kuitenkin uudenlaisen elämän ja arjen hyväksyminen. On löydettäväuusimalli, minkämukaanelää.
Maybe we need to seriously mess up so that we can stand up.