Olen usein miettinyt miten erilainen maailmamme olisi, jos oppisimme huolehtimaan toisistamme enemmän. Meistä on kasvanut individualistisia suorittajia ja usein kiireessämme unohdamme asioita, jotka todella merkitsevät elämässä. Joskus meistä jokainen kuolee ja silloin elämä viimeistään löytää tärkeysjärjestyksensä – tai sitten ei. Ei kannata kuitenkaan odottaa kuolemaan saakka, että miettii mikä oikeasti on juuri sinulle tärkeää elämässä ja sitten elää sen mukaan.
Meillä jokaisella tuntuu olevan luontainen kaipuu rakastaa, tulla rakastetuksi ja jakaa elämämme jonkun kanssa. Ystävyys ja rakkaus on korvaamaton voimavara, jonka ylläpitämiseen tulisi aina riittää aikaa. Itse olen todella ujo luomaan ihmissuhteita ja olen lukemattomat kerrat pitänyt tunteeni sisällä ja antanut arvokkaiden hetkien livetä sormien välistä. Ärsyttävää ja täysin naurettavaa loppujenlopuksi, että oma epävarmuutemme on niin usein onnemme tiellä.
Oma sydämeni ei ole vielä löytänyt paikkaansa tästä maailmasta. Usein minulla on levoton olo ja tunne, että minun pitäisi olla jossain muualla kuin missä juuri silloin olen. Lähimmäksi todellista rauhaa pääsen ollessani kaksoissikoni kanssa. Silloin sydämeni lepää ja missään ei voi olla mitään muuta missä minun pitäisi olla. Toivon, että löytäisin samanlaisen rauhan itsestäni, enkä vain rakastamieni ihmisten seurasta. Koti ja rauha kulkisi silloin mukanani huolimatta siitä, missä olen ja kenen kanssa. Pari vuotta sitten huomasin, että käytän suurimman osan ajastani asioihin, jotka eivät tehneet minua onnelliseksi. Lupasin itselleni silloin muuttaa elämäntapaani siten, että minulla olisi aina aikaa ystäville, ajatuksille ja itselleni. Me luomme oman ympäristömme, väsymyksemme ja ihmissuhteemme. Meillä on siis valta myös muuttaa olosuhteitamme ja ihmissuhteitamme.
Minulla on paljon hyviä ystäviä ja olen siitä kiitollinen. Paniikkihäiriön tuoma miettimisen kausi karsi paljon ihmisiä ympäriltäni, mutta toi myös paljon uusia minulle sopivampia ihmisiä lähemmäksi. Usein kun kasvamme ja kypsymme tai, kun elämäntilanteemme muuttuu, tipahtaa samalla ihmisiä kärrystä. Jos ei ole valmis luopumaan vanhasta, ei tilalle mahdu mitään uuttakaan. Kaikkia ihmisiä ei voi pitää lähellä, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.
Oli aika jolloin minun ei tarvinnut kuin istua alas ystävieni kanssa ja purskahdin itkuun tai ahdistus kasvoi niin suureksi, että oli pakko lähteä. Monet kerrat en osannut tehdä muuta kuin hajottaa kaiken, mitä ympärilläni oli. Tuntui, että happi loppuu. Ajattelin etten tulisi ikinä selviämään elämästä ja ihmissuhteista. Pakenin yksinoloon, siinä missä niin moni muu pakenee viinaan, huumeisiin ja irtosuhteisiin. Monet luulevat, että tulin uskoon, koska lopetin juomisen, suhteet, kofeiinin, valvomisen, tupakan ja kaikki muut ns. kivat asiat. Totuus on, että menetin uskoni ja ainoa tapa selviytyä oli nollata itsensä täysin kaikista ulkoisista olotilaan vaikuttavista asioista ja sen kautta aloittaa alusta. Sillä tiellä taidan olla vieläkin ja joskus aivan turhaankin. En osaa päästää joistakin asioista irti.
Ystävyys on kuitenkin ollut suurin oloani helpottava asia. Ihmisen suurimpia voimavaroja ja energianlähteitä ovat ihmiset, joiden kanssa vietämme aikaa ja joiden kanssa jaamme elämämme ja ajatuksemme. On ystäviä, jotka omaa epävarmuuttaan hidastavat muutostamme ja taistelevat sitä vastaan ja sitten toisia joiden seura inspiroi ja antaa energiaa. Voimme jokainen olla toisillemme näitä eri tilanteissa. Koska paniikissa kaikki aikamme menee itseemme, unohdamme usein ympärillämme olevat ihmiset, joihin paniikkimme jopa päivittäin vaikuttaa enemmän kuin osaamme ikinä arvatakkaan. Meidän pitäisi osata kiittää ja arvostaa ihmisiä, jotka pysyvät rinnallamme kaikista vaikeuksista huolimatta.
Yhteisöllisyys ja välittäminen tuntuu nykyään olevan monesti hukassa, mutta jos jokainen meistä ottaisi itse omasta ympäristöstään ja ihmissuhteistaan enemmän vastuuta ja käyttäisi enemän aikaa muiden auttamiseen kuin itseensä, voisimme varmasti paljon paremmin. On mietittävä, mitä itse teemme toisten hyväksi eikä jatkuvasti miettiä, mitä muut tekevät meidän hyväksi. Ei ole mitään ihanempaa kuin tehdä joku toinen onnelliseksi ja antaa toiselle mahdollisuus tehdä meidät onnellisiksi.
Kasvaminen yhdessä ihmisten kanssa ei ole todellakaan helppoa, mutta se on ehdottomasti sen arvoista.
Voi sitä ihmeellistä energiaa, joka virtaa kahden ihmisen välillä; ihmisten, jotka välittävät toisistaan riittävästi hylätäkseen pinnallisuuden ja leikit, jotka ovat halukkaita ottamaan täyden avoimmuuden, kuuntelemisen, koko sydämmellään vastaamisen riskit. Kuinka paljon voimmekaan tehdä toistemme hyväksi.
-Alex Noble