Haluan pysähtyä hetkeen, jolloin ympärilläni on kaikki rakastamani ihmiset. He nauttivat minusta ja toisistaan, enkä tunne minkäänlaista ahdistusta tai tarvetta olla jossain muualla. Kenelläkään ei ole kiire lähteä pois ja minulla ei ole kiire päästä pois. Tässä hetkessä en kaipaa mitään. Olen onnellinen. Tämä hetki on minulle täydellinen. Silti näitä hetkiä on elämässäni vain harvoin. Niin kauan kuin muistan, on elämässäni ollut läsnä tietynlainen hermostuneisuus ja tarve olla jossain muualla. En tiedä missä muualla, mutta jossain missä elämä rauhoittuisi ja tuntuisi, että en kaipaa enää muualle. Jossain missä kukaan läheisenikään ei kaipaisi muualle. Etsin tätä paikkaa.
Yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksiani, löysin sen paikan erään ihmisen luota. Kun yhtäkkiä tuntee kuuluvansa johonkin, siitä haluaa pitää kynsin hampain kiinni. Sen tunteen ja hetken menetystä pelkään joskus niin paljon, että menen paniikkiin. Kuinka voi koskaan tulla onnelliseksi, jos tietää, että kuuluu jonnekkin muualle, minne ei vain löydä ja pääse. Kuinka voi koskaan tyytyä vähempään kuin siihen kokonaisvaltaiseen rauhallisuuden tunteeseen, jonka tietää olevan olemassa, mutta josta valitettavasti saa vain hetken nauttia. Hetken, ennen kuin elämä taas vie suuntaan tai toiseen. Pahimmillaan paniikin sekaiseen tunteeseen ja tuhansiin kysymyksiin, mihin suuntaan pitäisi lähteä.
Mietin ystäväni kanssa, kuinka emme olisi koskaan uskoneet, että elämä onkin niin paljon haastavampaa, vaikeampaa ja monimuotoisempaa, kuin mitä odotimme. Meillä oli ilo ja onni elää lapsuus ja nuoruus, joka oli niin onnellinen, että luulimme sen jatkuvan ikuisesti. Olen onnellinen, että minulla on ihminen, ystävä, jonka edessä voin olla täysin rehellinen kaikesta. Piiloudumme usein pinnallisten asioiden taakse säilyttääksemme tietynlaisen statuksen, joka tuo meille rauhaa. Pahan olon, sairauden ja kivun edessä statukset kuitenkin katoavat ja ihmiset tarvitsevat empatiaa. Asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä menettävät arvonsa. Prioriteetit uusiutuvat. Hädän hetkellä, me emme sittenkään pohjimmiltamme ole kovin erilaisia.
Ehkä todellinen onni löytyy kyvystä nauttia yksittäisistä hetkistä, jotka saavat meidät tulevaisuuden epävarmuuden edessä silti jatkamaan elämistä ja kokemista. Eri hetkien välillä tasapainottelu on joskus yllättävän vaikeaa. Pitäisikö elää jatkuvasti tässä hetkessä vai uhrata se tulevaisuuden suuremmalle onnelle? Miten päästää irti menneiden hetkien rasitteista, jotta voisi keskittyä tähän ja tulevaan? Entä, kun joku, joka ei tunne tuskaamme, katsoo meitä ja sanoo, että olemme pahassa olossamme menettäneet parhaat hetkemme?
Olen huomannut, että vain unohtamalla sen elämän, jonka kuvittelin minulle tapahtuvan, olen valmis ottamaan vastaan sen elämän, joka minulle on tarkoitettu. On vaikea olla katkeroitumatta kärsimättömyytensä edessä, kun elämä ei tapahtu niin kuin haluaisimme. Sairastumme paniikkiin, emme saa työpaikkaa, josta unelmoimme, emme löydä ihmistä, jota etsimme ja juuri, kun saamme vähän enemmän säästettyä rahaa, postista tippuu lasku, jota emme odottaneet. Se on elämää. Elämää, joka koostuu joskus niin vaikeista kuin ihanistakin hetkistä.
Kun heittäydymme hetkeen, annamme kaikkemme sille elämälle, joka meille tapahtuu nyt. Muuta meillä ei olekkaan, joten koittakaamme tehdä tästä hetkestä olosuhteisiin nähden paras mahdollinen.
Elämä on sarja opetuksia jotka on elettävä, jotta ne voisi ymmärtää.
-Ralph Waldo Emerson
Yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksiani, löysin sen paikan erään ihmisen luota. Kun yhtäkkiä tuntee kuuluvansa johonkin, siitä haluaa pitää kynsin hampain kiinni. Sen tunteen ja hetken menetystä pelkään joskus niin paljon, että menen paniikkiin. Kuinka voi koskaan tulla onnelliseksi, jos tietää, että kuuluu jonnekkin muualle, minne ei vain löydä ja pääse. Kuinka voi koskaan tyytyä vähempään kuin siihen kokonaisvaltaiseen rauhallisuuden tunteeseen, jonka tietää olevan olemassa, mutta josta valitettavasti saa vain hetken nauttia. Hetken, ennen kuin elämä taas vie suuntaan tai toiseen. Pahimmillaan paniikin sekaiseen tunteeseen ja tuhansiin kysymyksiin, mihin suuntaan pitäisi lähteä.
Mietin ystäväni kanssa, kuinka emme olisi koskaan uskoneet, että elämä onkin niin paljon haastavampaa, vaikeampaa ja monimuotoisempaa, kuin mitä odotimme. Meillä oli ilo ja onni elää lapsuus ja nuoruus, joka oli niin onnellinen, että luulimme sen jatkuvan ikuisesti. Olen onnellinen, että minulla on ihminen, ystävä, jonka edessä voin olla täysin rehellinen kaikesta. Piiloudumme usein pinnallisten asioiden taakse säilyttääksemme tietynlaisen statuksen, joka tuo meille rauhaa. Pahan olon, sairauden ja kivun edessä statukset kuitenkin katoavat ja ihmiset tarvitsevat empatiaa. Asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä menettävät arvonsa. Prioriteetit uusiutuvat. Hädän hetkellä, me emme sittenkään pohjimmiltamme ole kovin erilaisia.
Ehkä todellinen onni löytyy kyvystä nauttia yksittäisistä hetkistä, jotka saavat meidät tulevaisuuden epävarmuuden edessä silti jatkamaan elämistä ja kokemista. Eri hetkien välillä tasapainottelu on joskus yllättävän vaikeaa. Pitäisikö elää jatkuvasti tässä hetkessä vai uhrata se tulevaisuuden suuremmalle onnelle? Miten päästää irti menneiden hetkien rasitteista, jotta voisi keskittyä tähän ja tulevaan? Entä, kun joku, joka ei tunne tuskaamme, katsoo meitä ja sanoo, että olemme pahassa olossamme menettäneet parhaat hetkemme?
Olen huomannut, että vain unohtamalla sen elämän, jonka kuvittelin minulle tapahtuvan, olen valmis ottamaan vastaan sen elämän, joka minulle on tarkoitettu. On vaikea olla katkeroitumatta kärsimättömyytensä edessä, kun elämä ei tapahtu niin kuin haluaisimme. Sairastumme paniikkiin, emme saa työpaikkaa, josta unelmoimme, emme löydä ihmistä, jota etsimme ja juuri, kun saamme vähän enemmän säästettyä rahaa, postista tippuu lasku, jota emme odottaneet. Se on elämää. Elämää, joka koostuu joskus niin vaikeista kuin ihanistakin hetkistä.
Kun heittäydymme hetkeen, annamme kaikkemme sille elämälle, joka meille tapahtuu nyt. Muuta meillä ei olekkaan, joten koittakaamme tehdä tästä hetkestä olosuhteisiin nähden paras mahdollinen.
Elämä on sarja opetuksia jotka on elettävä, jotta ne voisi ymmärtää.
-Ralph Waldo Emerson