Kun katson taaksepäin, pystyn helposti määrittelemään erilaiset paniikista parantumiseen vaikuttaneet käännekohdat elämässäni. Nämä risteykset ja niissä tekemäni päätökset ovat tuoneet minut siihen pisteeseen, jossa olen tänään. Pisteeseen, jossa arkeeni ei kuulu enää paniikkia. Vain ajoittainen epävarmuus ja pelko nostavat päätään, mutta nekin vain syystä.
Elämässäni on ollut monia risteyksiä, joissa olen tehnyt myös huonoja valintoja, mutta parhaimmat olen tehnyt kovan paniikin herättelemänä. Lopetin minua jatkuvasti satuttaneen parisuhteen, muutin isompaan asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Aloitin täysin uuden elämän tehden asioita, joita rakastan, ihmisten kanssa, joita rakastan. Löysin itseni. Yksi vaikuttavimmista tienhaaroista oli päätös aloittaa paniikkihäiriölääkitys.
Minulta on usein kysytty voiko paniikista parantua ilman lääkitystä. Vaikka uskon, että voi, uskon myös, että prosessi saattaa olla näin paljon vaikeampi, rankempi ja pidempi. Hyvin usein emme siihen siksi ilman apua pysty. Olen ollut aina kovin vastaan kaikkia lääkkeitä. Vuosikaudet en suostunut syömään paniikkihäiriöön mitään lääkitystä. En uskaltanut ottaa lääkkeitä, koska pelkäsin etten kestä niiden tuomia sivuvaikutuksia, vaikka lääkkeet ovatkin kehitetty auttamaan meitä, ei tekemään oloamme huonommaksi. Toinen syy oli, etten uskaltanut ottaa sitä riskiä, että käyttäisin viimeisen oljenkorteni ja se ei toimisikaan. Kolmanneksi pelkäsin miten lääkkeiden ottaminen määrittelee minut ja elämäni. Minun piti saada löytää oma pohjani, ennen kuin nöyrryin myöntämään, että en enää osaa pelastaa itseäni ja tarvitsen, ja ennen kaikkea haluan, apua. Menin lääkäriin ja sanoin, että en enää kestä päivääkään. Minulla ei ollut enää vaihtoehtoja, olin aivan loppu.
Lääkityksen aloittaminen oli yksi suurimmista käännekohdista elämässäni paniikin kanssa. Pystyin rauhoittumaan ja keskittymään terapiaan ja paranemiseen. Minulla oli ensimmäisen kerran vuoteen energiaa tarttua ongelmiini kunnolla kiinni. Joillekkin rauhoittumiseen riittää terapia, urheilu ja oikeanlaiset elämäntavat. Minulle nämä eivät riittäneet. Jos emme saa itseämme itse rauhoittumaan, tulee meidän osata ottaa apua vastaan. Mitä pidempään odotamme ja kulutamme itseämme henkisesti ja fyysisesti, sitä vaikeampaa parantumisesta tulee. Tulemme rytinällä alas, mutta takaisin ylös kiipeäminen onkin paljon hitaampaa. Joskus on kuitenkin kokeiltava mennä tiiliseinästä läpi, vaikka se sattuisikin. Meille jokaiselle on itsellemme sopiva tie, joka meidän pitää vain löytää.
Tunnen erään neidin, rohkean sellaisen, joka selvitti syvän masennuksensa ilman minkäänlaisia lääkkeitä ja elää tällä hetkellä erittäin onnellista elämää. Takana on kuitenkin kymmenen vuoden tuskallinen prosessi. Vaikka voimme saavuttaa onnemme ja rauhamme myös ilman lääkkeitä, vaatii se mielestäni poikkeuksetta myös jatkuvaa prosessointia, terapiaa ja tukea. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi parantunut vain odottamalla parempia päiviä. Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä, hulluna töitä, rohkeutta ja miljoonia kokeiluja. Aika ei paranna mitään, se mitä teemme ajallamme parantaa meidät. Lääkkeet eivät yksin paranna meitä, vaan antavat meille uuden mahdollisuuden ja voimia parantua. Lääkkeiden avulla tai ilman, ihminen mielestäni parantuu vain ja ainoastaan tullessaan rehellisesti sinuiksi itsensä, elämänsä ja ympäristönsä kanssa.
En ole lääkäri, mutta tiedän myös, että joskus ainoa tapa parantaa kemiallisia epätasaisuuksia on lääkityksen avulla. On kuitenkin ihan tervettä, että yritämme myös pärjätä ensin omillamme.
Elämä on juuri se hetki, joka meille tapahtuu nyt. Ehkä sinä olet juuri siinä käännekohdassa, jossa voit tehdä päätöksen, joka muutta elämäsi suunnan. Syteen tai saveen aina kannattaa kokeilla. Muutos, pienikin sellainen, on mahdollisuus!
Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava.
-Sören Kierkegaard
Elämässäni on ollut monia risteyksiä, joissa olen tehnyt myös huonoja valintoja, mutta parhaimmat olen tehnyt kovan paniikin herättelemänä. Lopetin minua jatkuvasti satuttaneen parisuhteen, muutin isompaan asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Aloitin täysin uuden elämän tehden asioita, joita rakastan, ihmisten kanssa, joita rakastan. Löysin itseni. Yksi vaikuttavimmista tienhaaroista oli päätös aloittaa paniikkihäiriölääkitys.
Minulta on usein kysytty voiko paniikista parantua ilman lääkitystä. Vaikka uskon, että voi, uskon myös, että prosessi saattaa olla näin paljon vaikeampi, rankempi ja pidempi. Hyvin usein emme siihen siksi ilman apua pysty. Olen ollut aina kovin vastaan kaikkia lääkkeitä. Vuosikaudet en suostunut syömään paniikkihäiriöön mitään lääkitystä. En uskaltanut ottaa lääkkeitä, koska pelkäsin etten kestä niiden tuomia sivuvaikutuksia, vaikka lääkkeet ovatkin kehitetty auttamaan meitä, ei tekemään oloamme huonommaksi. Toinen syy oli, etten uskaltanut ottaa sitä riskiä, että käyttäisin viimeisen oljenkorteni ja se ei toimisikaan. Kolmanneksi pelkäsin miten lääkkeiden ottaminen määrittelee minut ja elämäni. Minun piti saada löytää oma pohjani, ennen kuin nöyrryin myöntämään, että en enää osaa pelastaa itseäni ja tarvitsen, ja ennen kaikkea haluan, apua. Menin lääkäriin ja sanoin, että en enää kestä päivääkään. Minulla ei ollut enää vaihtoehtoja, olin aivan loppu.
Lääkityksen aloittaminen oli yksi suurimmista käännekohdista elämässäni paniikin kanssa. Pystyin rauhoittumaan ja keskittymään terapiaan ja paranemiseen. Minulla oli ensimmäisen kerran vuoteen energiaa tarttua ongelmiini kunnolla kiinni. Joillekkin rauhoittumiseen riittää terapia, urheilu ja oikeanlaiset elämäntavat. Minulle nämä eivät riittäneet. Jos emme saa itseämme itse rauhoittumaan, tulee meidän osata ottaa apua vastaan. Mitä pidempään odotamme ja kulutamme itseämme henkisesti ja fyysisesti, sitä vaikeampaa parantumisesta tulee. Tulemme rytinällä alas, mutta takaisin ylös kiipeäminen onkin paljon hitaampaa. Joskus on kuitenkin kokeiltava mennä tiiliseinästä läpi, vaikka se sattuisikin. Meille jokaiselle on itsellemme sopiva tie, joka meidän pitää vain löytää.
Tunnen erään neidin, rohkean sellaisen, joka selvitti syvän masennuksensa ilman minkäänlaisia lääkkeitä ja elää tällä hetkellä erittäin onnellista elämää. Takana on kuitenkin kymmenen vuoden tuskallinen prosessi. Vaikka voimme saavuttaa onnemme ja rauhamme myös ilman lääkkeitä, vaatii se mielestäni poikkeuksetta myös jatkuvaa prosessointia, terapiaa ja tukea. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi parantunut vain odottamalla parempia päiviä. Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä, hulluna töitä, rohkeutta ja miljoonia kokeiluja. Aika ei paranna mitään, se mitä teemme ajallamme parantaa meidät. Lääkkeet eivät yksin paranna meitä, vaan antavat meille uuden mahdollisuuden ja voimia parantua. Lääkkeiden avulla tai ilman, ihminen mielestäni parantuu vain ja ainoastaan tullessaan rehellisesti sinuiksi itsensä, elämänsä ja ympäristönsä kanssa.
En ole lääkäri, mutta tiedän myös, että joskus ainoa tapa parantaa kemiallisia epätasaisuuksia on lääkityksen avulla. On kuitenkin ihan tervettä, että yritämme myös pärjätä ensin omillamme.
Elämä on juuri se hetki, joka meille tapahtuu nyt. Ehkä sinä olet juuri siinä käännekohdassa, jossa voit tehdä päätöksen, joka muutta elämäsi suunnan. Syteen tai saveen aina kannattaa kokeilla. Muutos, pienikin sellainen, on mahdollisuus!
Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava.
-Sören Kierkegaard