Unohdan joskus ihmisen, joka on täydessä paniikissa. Analysoin ja pohdin elämää, mutta en aina osaa auttaa sitä itseäni, joka paniikin iskiessä unohtaa kaiken oppimansa ja katoaa surreallistiseen maailmaan, jossa kaikki tuntuu paljon vaikeammalta ja lopullisemmalta kuin mitä todellisuus oikeastaan on.
Unohdan, miten kamalaa on kuunnella toisen ratkaisuja ja miettiä, miksi omaan elämään ei ole löytynyt etsimisestä huolimatta ratkaisuja ja rauhaa. On äärettömän vaikea elää paniikin kanssa, jos ei ymmärrä ja löydä sen tarkoitusta. Jos olet yhtään niin kuin minä, et löydä sanoista lohtua. On aivan yhdentekevää mitä kirjoitan, koska unohdan kaiken, kun paniikki iskee. Maailmani muuttuu siinä hetkessä, kun saan kohtauksen. Ajatukset sinkoilevat ja erinnäiset fyysiset oireet kertovat aivoilleni, että jotain todella pahaa on käymässä. Kroppani käskee paeta. Kaikki on hyvin liioiteltua. Elämästä tulee paljon monimutkaisempaa ja pelottavampaa kuin mitä se oikeasti on. Mitä meidän pitäisi silloin ajatella, kun emme pysty järkevästi ajattelemaan mitään?
Monet ovat ihmetelleet ja kritisoineet huonoa oloani ja paniikkiani todeten, että mikä ihme ongelmani on, kun kaikki elämässäni on hyvin. Miten voin kokea sellaista surua, tuskaa ja hätää, vaikka minulla on ihana perhe, hyvä työ, ystäviä, harrastuksia ja miljoonia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Olen terve. Monet ovat jopa ihmetelleet, miten voin olla niin kiittämätön. Uskon, että moni paniikkipotilaan tai masentuneen omainen tuskastuu tämän ajatuksen edessä. Kuinka auttaa rakastaan, kun ei alunperin edes ymmärrä mikä ongelma on?
Päältä päin moni ei huomaisi tai osaisi ikinä arvata, että kärsin paniikkihäiriöstä. He näkevät terveen kykeneväisen ihmisen. He eivät näe hätääni, koska hätä on sisimmässäni. Vain ne, jotka antavat aikaa ja hiljaisuudessa kärsivällisesti uskaltavat katsoa sisimpääni, huomaavat, että olen paljon monimuotoisempi kokonaisuus kuin mitä päältäpäin näkyy. Me olemme sitä kaikki, onneksi.
Todellisuus on, että ystävät, perhe, työ, harrastukset, kokemukset ja mahdollisuudet ovat kaikki osa elämäämme ja sitä keitä olemme. Meissä on kuitenkin tämän lisäksi sisin, jossa määrittyy miten näemme itsemme ja maailmamme ja miten siihen suhtaudumme. Mikään maailman rikkaus tai suhde ei paranna rikkinäistä sisintä, vaikka voi positiivisesti tai negatiivisesti siihen vaikuttaakkin. Rikkinäistä sisintä ei voi korjata ulkoisilla asioilla. Niin kauan kuin yrität, tulet löytämään itsesi samasta ahdingosta. Sisimmän korjaaminen vaatii aikaa, ymmärrystä ja oivallusta ja oivallusten kautta kasvamista.
Kun saamme paniikkikohtauksen, voimme rauhassa keskittyä kohtauksesta selviämiseen. Kohtausten välillä, kun meillä on seesteisempää aikaa, tulisi meidän kuunnella sisintämme ja siten löytää uusia selviytymismekanismeja ja lopulta kokonaan uusia toimintamalleja. Jokainen vastoinkäyminen on vain oppi jostakin. Jokainen kohtaus kertoo meille jotain, jos uskallamme kuunnella. Jos et osaa tai uskalla kuunneella itse ja yksin, hae apua.
Jokainen aamu herään ja päätän elää. Olen tässä, koska haluan ja olen tehnyt paljon töitä onnellisuuteni eteen. Jokainen aamu herään ja päätän olla antamatta paniikille valtaa. Jokainen aamu joudun syntymään uudestaan, jotta selviän elämän mielettömyydestä.
Toivon, että joku aamu herään ja mielessäni on vain aamupala. Elämä tuntuu juuri hyvältä sellaisenaan. Elämä ei ole paniikkia. Minä en ole paniikkihäiriöinen. Ehkä jonain aamuna herään enkä mieti kertaakaan miksi juuri minulle kävi näin.
Tämä on omistettu Sinulle, joka et ole vielä löytänyt omaa ratkaisuasi. Voin vain yrittää antaa ideoita, mahdollisuuksia ja ajatuksia ajatella toisin. Siinä on vertaistuen kauneus. Valitettavasti kaiken työn joudumme tekemään itse. Vaikka se veisi vuosikausia, kannattaa odottaa ja olla kärsivällinen ja jäädä katsomaan loppuun saakka, mitä elämällä on tarjottavana juuri Sinulle.
Älä yritä seurata toisten polkuja, löydä omasi.
-Tuntematon
Unohdan, miten kamalaa on kuunnella toisen ratkaisuja ja miettiä, miksi omaan elämään ei ole löytynyt etsimisestä huolimatta ratkaisuja ja rauhaa. On äärettömän vaikea elää paniikin kanssa, jos ei ymmärrä ja löydä sen tarkoitusta. Jos olet yhtään niin kuin minä, et löydä sanoista lohtua. On aivan yhdentekevää mitä kirjoitan, koska unohdan kaiken, kun paniikki iskee. Maailmani muuttuu siinä hetkessä, kun saan kohtauksen. Ajatukset sinkoilevat ja erinnäiset fyysiset oireet kertovat aivoilleni, että jotain todella pahaa on käymässä. Kroppani käskee paeta. Kaikki on hyvin liioiteltua. Elämästä tulee paljon monimutkaisempaa ja pelottavampaa kuin mitä se oikeasti on. Mitä meidän pitäisi silloin ajatella, kun emme pysty järkevästi ajattelemaan mitään?
Monet ovat ihmetelleet ja kritisoineet huonoa oloani ja paniikkiani todeten, että mikä ihme ongelmani on, kun kaikki elämässäni on hyvin. Miten voin kokea sellaista surua, tuskaa ja hätää, vaikka minulla on ihana perhe, hyvä työ, ystäviä, harrastuksia ja miljoonia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Olen terve. Monet ovat jopa ihmetelleet, miten voin olla niin kiittämätön. Uskon, että moni paniikkipotilaan tai masentuneen omainen tuskastuu tämän ajatuksen edessä. Kuinka auttaa rakastaan, kun ei alunperin edes ymmärrä mikä ongelma on?
Päältä päin moni ei huomaisi tai osaisi ikinä arvata, että kärsin paniikkihäiriöstä. He näkevät terveen kykeneväisen ihmisen. He eivät näe hätääni, koska hätä on sisimmässäni. Vain ne, jotka antavat aikaa ja hiljaisuudessa kärsivällisesti uskaltavat katsoa sisimpääni, huomaavat, että olen paljon monimuotoisempi kokonaisuus kuin mitä päältäpäin näkyy. Me olemme sitä kaikki, onneksi.
Todellisuus on, että ystävät, perhe, työ, harrastukset, kokemukset ja mahdollisuudet ovat kaikki osa elämäämme ja sitä keitä olemme. Meissä on kuitenkin tämän lisäksi sisin, jossa määrittyy miten näemme itsemme ja maailmamme ja miten siihen suhtaudumme. Mikään maailman rikkaus tai suhde ei paranna rikkinäistä sisintä, vaikka voi positiivisesti tai negatiivisesti siihen vaikuttaakkin. Rikkinäistä sisintä ei voi korjata ulkoisilla asioilla. Niin kauan kuin yrität, tulet löytämään itsesi samasta ahdingosta. Sisimmän korjaaminen vaatii aikaa, ymmärrystä ja oivallusta ja oivallusten kautta kasvamista.
Kun saamme paniikkikohtauksen, voimme rauhassa keskittyä kohtauksesta selviämiseen. Kohtausten välillä, kun meillä on seesteisempää aikaa, tulisi meidän kuunnella sisintämme ja siten löytää uusia selviytymismekanismeja ja lopulta kokonaan uusia toimintamalleja. Jokainen vastoinkäyminen on vain oppi jostakin. Jokainen kohtaus kertoo meille jotain, jos uskallamme kuunnella. Jos et osaa tai uskalla kuunneella itse ja yksin, hae apua.
Jokainen aamu herään ja päätän elää. Olen tässä, koska haluan ja olen tehnyt paljon töitä onnellisuuteni eteen. Jokainen aamu herään ja päätän olla antamatta paniikille valtaa. Jokainen aamu joudun syntymään uudestaan, jotta selviän elämän mielettömyydestä.
Toivon, että joku aamu herään ja mielessäni on vain aamupala. Elämä tuntuu juuri hyvältä sellaisenaan. Elämä ei ole paniikkia. Minä en ole paniikkihäiriöinen. Ehkä jonain aamuna herään enkä mieti kertaakaan miksi juuri minulle kävi näin.
Tämä on omistettu Sinulle, joka et ole vielä löytänyt omaa ratkaisuasi. Voin vain yrittää antaa ideoita, mahdollisuuksia ja ajatuksia ajatella toisin. Siinä on vertaistuen kauneus. Valitettavasti kaiken työn joudumme tekemään itse. Vaikka se veisi vuosikausia, kannattaa odottaa ja olla kärsivällinen ja jäädä katsomaan loppuun saakka, mitä elämällä on tarjottavana juuri Sinulle.
Älä yritä seurata toisten polkuja, löydä omasi.
-Tuntematon