Elämme kiireellisessä suoritusyhteiskunnassa, joka vaikuttaa ihmisiin hajottavasti. Jatkuva kiire ja levottomuus saa aikaan sen, että ihmiset kadottavat nykyhetkessä elämisen levollisuuden. Ihmisten mielet täyttyvät erilaisilla ristiriitaisilla ja hajanaisilla ajatuksilla luoden ahdistavia tunteita. Hiljentymisen hetkelläkin mieli vaeltaa levottomana huolien ja tarpeiden parissa. Ihmiset kadottavat lopulta sisäisen rauhan ja levollisuuden.
Näin kirjoitti Jaakko Muhonen sydänmeditaation tarpeesta. Levottomuuden tunne on tuttu. Itse olen useamman kerran hajonnut kasaamieni paineiden alle ja ihmetellyt, miksi yhä uudestaan löydän itseni samasta tilanteesta. Kiire on itseaiheutettua ja jatkuva kilpailemisen ja menestymisen tarve kuluttaa sisintä. Unohdan usein kyseenalaistaa tapojani ja uudelleen arvioida rauhoittumisen tarpeeni. On erittäin inhimillistä joutua elämän vietäväksi. Joskus elämän vietävänä on helpompi olla, koska se vapauttaa meidät oman kohtalomme vastuusta. Kuljemme parhaillamme vuosikaudet väärään suuntaan, koska emme uskalla pysähtyä ja uudelleen arvioda matkaamme tai päämääräämme. Teemme asioita joskus unohtaen, miksi niitä oikeastaan teemme. Emme kyseenalaista vanhoja tapoja tarpeeksi, koska muutos on aina haastavaa ja vaikeaa. Emme aina tiedä, mitä haluamme ja asioihin, joita eniten haluamme liittyy aina suurin pettymisen riski, joka joskus estää meitä toimimasta unelmiemme eteen.
Joskus elämä kuitenkin pysäyttää meidät valitsemallamme tiellä siten, että emme voi sitä sivuuttaa. Minulle tämä pysäytys oli todella paha paniikkikohtaus, joka ei jättänyt vaihtoehtoja vaan minun oli ensimmäisen kerran elämässäni kohdattava itseni ja menneisyyteni. Toiset pysähtyvät kuuntelemaan itseään vähemmälläkin. Onneksi. Toiset heräävät vasta kun se on liian myöhäistä. Valitettavasti.
Ihmisen luonnollisin tietoisuuden tila tulisi olla rauha ja levollisuus. Kun pystymme olemaan täysin hiljaa ja tekemättä mitään ahdistumatta, voimme todeta, että alitajunnassamme ei ole käsittelemättömiä asioita. Uskallamme pysähtyä ja rauhoittua, koska emme pelkää. Meidän tulisi uskaltaa pysähtyä, vaikka se olisikin vaikeaa.
Minulle rauha on vain ohikiitävä hetki. Se tulee tekemällä jotain mitä rakastan ja olemalla ihmisten kanssa keitä rakastan. Paniikin kanssa eläminen on opettanut pyrkimään rauhallisuuteen ja rauhaan. Ei vain ympäristön rauhoittumiseen vaan sisäiseen rauhaan, jota jokainen ulkoinen tekijä ei pääse rikkomaan. Tällainen rauha syntyy vain rehellisyydestä itseään ja muita kohtaan. Vain tuntemalla itsemme ja tarpeemme ja etenkin täyttämällä ne, löydämme rauhan. Löydämme itsevarmuuden ja itsetunnon, joka edesauttaa hyvinvointiamme. Emme ole elämän heiteltävänä enään vaan uskallamme kantaa vastuun itsestämme ja tekemisistämme.
Me emme samaan aikaan voi olla rauhallisia ja pelätä elämää. Rauha vaatii elämänsä kanssa sinuiksi tulemista. Minulta se vaati itseni ja menneisyyteni hyväksymistä. Minulla on paljon pelkoja ja epävarmuuksia, jotka ovat syntyneet minussa jo aikaa sitten. Niiden muuttaminen on todella vaikeaa. Minulle elämässä tärkein asia on rakkaus. Uskon, että meitä ei ole luotu elämään yksin. Uskon, että ihmisen syvin tarve on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Pelkään elämää niin paljon, etten uskalla ottaa riskiä ja rakastua. En siksi myöskään löydä kaipaamaani rauhaa.
Rauha mahdollistaa ja vapauttaa myös meissä paljon energiaa, jonka voimme käytää tarkoituksemme toteuttamiseen. On olemassa luovuutta, joka syntyy ilman ponnistelua. Tämä luovuus on itsensä ja tarkoituksensa toteuttamista. Minulle tämä luovuus syntyy vain hiljaisuudessa. Kyvyssä rauhoittua näkemään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mihin tehtävään minut on oikeasti luotu. Vaikka tunteet ja ajatukset elämästä ovat usein ristiriitaisia, on hienoa haastaa itsensä sekä uskonsa ja uudistua jatkuvasti.
Tämä on minulle vuoden viimeinen kolumni. Tuntui luonnolliselta kirjoittaa rauhasta, koska en ole sitä vielä löytänyt kuin hetkittäin. Se löytyy usein jonkun luota. Ensi vuonna toivon löytäväni sen itsestäni.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille!
Elämämme on sellainen, miksi ajatuksemme sen tekevät.
-Marcus Aurelius
Näin kirjoitti Jaakko Muhonen sydänmeditaation tarpeesta. Levottomuuden tunne on tuttu. Itse olen useamman kerran hajonnut kasaamieni paineiden alle ja ihmetellyt, miksi yhä uudestaan löydän itseni samasta tilanteesta. Kiire on itseaiheutettua ja jatkuva kilpailemisen ja menestymisen tarve kuluttaa sisintä. Unohdan usein kyseenalaistaa tapojani ja uudelleen arvioida rauhoittumisen tarpeeni. On erittäin inhimillistä joutua elämän vietäväksi. Joskus elämän vietävänä on helpompi olla, koska se vapauttaa meidät oman kohtalomme vastuusta. Kuljemme parhaillamme vuosikaudet väärään suuntaan, koska emme uskalla pysähtyä ja uudelleen arvioda matkaamme tai päämääräämme. Teemme asioita joskus unohtaen, miksi niitä oikeastaan teemme. Emme kyseenalaista vanhoja tapoja tarpeeksi, koska muutos on aina haastavaa ja vaikeaa. Emme aina tiedä, mitä haluamme ja asioihin, joita eniten haluamme liittyy aina suurin pettymisen riski, joka joskus estää meitä toimimasta unelmiemme eteen.
Joskus elämä kuitenkin pysäyttää meidät valitsemallamme tiellä siten, että emme voi sitä sivuuttaa. Minulle tämä pysäytys oli todella paha paniikkikohtaus, joka ei jättänyt vaihtoehtoja vaan minun oli ensimmäisen kerran elämässäni kohdattava itseni ja menneisyyteni. Toiset pysähtyvät kuuntelemaan itseään vähemmälläkin. Onneksi. Toiset heräävät vasta kun se on liian myöhäistä. Valitettavasti.
Ihmisen luonnollisin tietoisuuden tila tulisi olla rauha ja levollisuus. Kun pystymme olemaan täysin hiljaa ja tekemättä mitään ahdistumatta, voimme todeta, että alitajunnassamme ei ole käsittelemättömiä asioita. Uskallamme pysähtyä ja rauhoittua, koska emme pelkää. Meidän tulisi uskaltaa pysähtyä, vaikka se olisikin vaikeaa.
Minulle rauha on vain ohikiitävä hetki. Se tulee tekemällä jotain mitä rakastan ja olemalla ihmisten kanssa keitä rakastan. Paniikin kanssa eläminen on opettanut pyrkimään rauhallisuuteen ja rauhaan. Ei vain ympäristön rauhoittumiseen vaan sisäiseen rauhaan, jota jokainen ulkoinen tekijä ei pääse rikkomaan. Tällainen rauha syntyy vain rehellisyydestä itseään ja muita kohtaan. Vain tuntemalla itsemme ja tarpeemme ja etenkin täyttämällä ne, löydämme rauhan. Löydämme itsevarmuuden ja itsetunnon, joka edesauttaa hyvinvointiamme. Emme ole elämän heiteltävänä enään vaan uskallamme kantaa vastuun itsestämme ja tekemisistämme.
Me emme samaan aikaan voi olla rauhallisia ja pelätä elämää. Rauha vaatii elämänsä kanssa sinuiksi tulemista. Minulta se vaati itseni ja menneisyyteni hyväksymistä. Minulla on paljon pelkoja ja epävarmuuksia, jotka ovat syntyneet minussa jo aikaa sitten. Niiden muuttaminen on todella vaikeaa. Minulle elämässä tärkein asia on rakkaus. Uskon, että meitä ei ole luotu elämään yksin. Uskon, että ihmisen syvin tarve on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Pelkään elämää niin paljon, etten uskalla ottaa riskiä ja rakastua. En siksi myöskään löydä kaipaamaani rauhaa.
Rauha mahdollistaa ja vapauttaa myös meissä paljon energiaa, jonka voimme käytää tarkoituksemme toteuttamiseen. On olemassa luovuutta, joka syntyy ilman ponnistelua. Tämä luovuus on itsensä ja tarkoituksensa toteuttamista. Minulle tämä luovuus syntyy vain hiljaisuudessa. Kyvyssä rauhoittua näkemään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mihin tehtävään minut on oikeasti luotu. Vaikka tunteet ja ajatukset elämästä ovat usein ristiriitaisia, on hienoa haastaa itsensä sekä uskonsa ja uudistua jatkuvasti.
Tämä on minulle vuoden viimeinen kolumni. Tuntui luonnolliselta kirjoittaa rauhasta, koska en ole sitä vielä löytänyt kuin hetkittäin. Se löytyy usein jonkun luota. Ensi vuonna toivon löytäväni sen itsestäni.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille!
Elämämme on sellainen, miksi ajatuksemme sen tekevät.
-Marcus Aurelius