En tahtoisi odottaa onnen nautintoa enkä murheen painoa ennen kuin ne todella saapuvat.
– Joseph Addison
Usein kannamme mukanamme suurta murheen taakkaa tulevasta. Murehdimme tilanteita, joita ei vielä ole tapahtunut ja valmistaudumme toisiin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan. Pelkomme ja epävarmuutemme muokkaavat näin tapaamme käsitellä elämän epävarmuutta. Käsittelemme monet asiat etukäteen ja vasta kokemuksen kautta huomaamme ettei yksikään vaikea tilanne ole loppujenlopuksi yhtään niin paha kuin sitä edeltänyt pelko, jännitys ja epävarmuus. Tositilanteen edessä ihminen löytää kyvyn ja tavan selvitä. Meidän tulisi opetella käsittelemään murheen paino vasta sitten kuin se todella saapuu.
Odotamme myös usein onnen nautintoa saapuvaksi ja menetämme tämän hetken. Emme näe tämän hetken kauneutta, sen tärkeyttä ja tarkoitusta elämässämme, koska odotamme jotakin muuta. Elämä tapahtuu niissä hetkissä jolloin suunnittelemme ja odotamme tulevaa. Emme myöskään halua kokea kipua ja surua. Paniikissa oma elämäni jäi vuosiksi odottavaan tilaan. Odotin vain parempaa oloa ja onnea. Jokaisesta hetkestä paniikin kanssa tuli menetetty hetki. Menetetyt juhlat, menetetyt työpaikat, menetetyt lomamatkat, menetetyt piknikit, menetetyt keskustelut ja menetetyt ihmissuhteet. Ajattelin, että menetin aikaa pahassa olossani. Aika yksin ja omien ajatusten kanssa muistutti vain siitä, kuinka joskus onnellisesta ja sosiaalisesta ihmisestä tuli yksinäinen, ujo ja pelokas. Unohdin, että rikkinäisenäkin voi löytää elämän jokaiseen hetkeen tarkoitusta ja kauneutta. Unohdan sen vieläkin joskus. Opin myös, että suru ja murhe kuuluvat elämään yhtälailla kuin onnellisuus ja niillä on myös oma tehtävänsä elämässämme.
Ehkä kestäisimme tämän päivän surun, haasteen ja pahan olon paremmin, jos löytäisimme sille tarkoituksen. Valitettavasti sen tarkoitus sekä kasvattava ja vahvistava ominaisuus avautuu meille usein vasta vuosien kuluttua. Joskus joudumme myös luopumaan tämän päivän onnesta suuremman tarkoituksen ja päämäärän edessä. Valitsemme niin, koska joskus onnellisuus, unelmien toteuttaminen ja itselleen uskollisena eläminen vaatii valintoja. Valintoja, jotka ovat vaikeita, ikäviä ja haastavia sekä tekevät meidät todella surullisiksi. Vuosia sitten päätin parantua paniikista ja kohdata menneisyyteni, itseni ja elämäni. Pitkän ja vaikean prosessin aikana kävin helvetissä ja löysin tavan elää paniikista huolimatta. Mistä löysin kärsivällisyyden elämäni puuduttavimpaan ja vaikeimpaan prosessiin, sitä en tiedä vieläkään. Ehkä se oli kyky elää vain hetki kerrallaan. Meillä kaikilla ei kuitenkaan tunnu olevan kärsivällisyyttä odottaa, että elämä avautuu meille haluamallamme tavalla. Kaikki meistä eivät löydä kykyä ja tapoja selvitä.
Eilen kuulin, että ystäväni ystävä oli tappanut itsensä. Aika pysähtyi jälleen. Suomessa vuosittain lähes tuhat ihmistä päättää lopettaa oman elämänsä. Kolme lähimmäistä jokainen päivä luopuu elämästään ja toivosta.
Me kasvamme siitä, että elämä koettelee meitä. Me löydämme oikean tien, kulkemalla joskus väärää. Meidän tulee luottaa siihen, että se mitä tunnemme nyt onnellisuudessa tai surussa ei ole koskaan lopullista. Kiinalainen sananlasku osaa kertoa, että kun olet kärsivällinen, silkkiäispuun lehdestä tulee silkkipuku. Se vaatii aikaa, mutta sen valmistumista kannattaa odottaa.
Kaikki viisaus voidaan tiivistää kahteen sanaan: odota ja toivo.
-Alexandre Dumas
– Joseph Addison
Usein kannamme mukanamme suurta murheen taakkaa tulevasta. Murehdimme tilanteita, joita ei vielä ole tapahtunut ja valmistaudumme toisiin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan. Pelkomme ja epävarmuutemme muokkaavat näin tapaamme käsitellä elämän epävarmuutta. Käsittelemme monet asiat etukäteen ja vasta kokemuksen kautta huomaamme ettei yksikään vaikea tilanne ole loppujenlopuksi yhtään niin paha kuin sitä edeltänyt pelko, jännitys ja epävarmuus. Tositilanteen edessä ihminen löytää kyvyn ja tavan selvitä. Meidän tulisi opetella käsittelemään murheen paino vasta sitten kuin se todella saapuu.
Odotamme myös usein onnen nautintoa saapuvaksi ja menetämme tämän hetken. Emme näe tämän hetken kauneutta, sen tärkeyttä ja tarkoitusta elämässämme, koska odotamme jotakin muuta. Elämä tapahtuu niissä hetkissä jolloin suunnittelemme ja odotamme tulevaa. Emme myöskään halua kokea kipua ja surua. Paniikissa oma elämäni jäi vuosiksi odottavaan tilaan. Odotin vain parempaa oloa ja onnea. Jokaisesta hetkestä paniikin kanssa tuli menetetty hetki. Menetetyt juhlat, menetetyt työpaikat, menetetyt lomamatkat, menetetyt piknikit, menetetyt keskustelut ja menetetyt ihmissuhteet. Ajattelin, että menetin aikaa pahassa olossani. Aika yksin ja omien ajatusten kanssa muistutti vain siitä, kuinka joskus onnellisesta ja sosiaalisesta ihmisestä tuli yksinäinen, ujo ja pelokas. Unohdin, että rikkinäisenäkin voi löytää elämän jokaiseen hetkeen tarkoitusta ja kauneutta. Unohdan sen vieläkin joskus. Opin myös, että suru ja murhe kuuluvat elämään yhtälailla kuin onnellisuus ja niillä on myös oma tehtävänsä elämässämme.
Ehkä kestäisimme tämän päivän surun, haasteen ja pahan olon paremmin, jos löytäisimme sille tarkoituksen. Valitettavasti sen tarkoitus sekä kasvattava ja vahvistava ominaisuus avautuu meille usein vasta vuosien kuluttua. Joskus joudumme myös luopumaan tämän päivän onnesta suuremman tarkoituksen ja päämäärän edessä. Valitsemme niin, koska joskus onnellisuus, unelmien toteuttaminen ja itselleen uskollisena eläminen vaatii valintoja. Valintoja, jotka ovat vaikeita, ikäviä ja haastavia sekä tekevät meidät todella surullisiksi. Vuosia sitten päätin parantua paniikista ja kohdata menneisyyteni, itseni ja elämäni. Pitkän ja vaikean prosessin aikana kävin helvetissä ja löysin tavan elää paniikista huolimatta. Mistä löysin kärsivällisyyden elämäni puuduttavimpaan ja vaikeimpaan prosessiin, sitä en tiedä vieläkään. Ehkä se oli kyky elää vain hetki kerrallaan. Meillä kaikilla ei kuitenkaan tunnu olevan kärsivällisyyttä odottaa, että elämä avautuu meille haluamallamme tavalla. Kaikki meistä eivät löydä kykyä ja tapoja selvitä.
Eilen kuulin, että ystäväni ystävä oli tappanut itsensä. Aika pysähtyi jälleen. Suomessa vuosittain lähes tuhat ihmistä päättää lopettaa oman elämänsä. Kolme lähimmäistä jokainen päivä luopuu elämästään ja toivosta.
Me kasvamme siitä, että elämä koettelee meitä. Me löydämme oikean tien, kulkemalla joskus väärää. Meidän tulee luottaa siihen, että se mitä tunnemme nyt onnellisuudessa tai surussa ei ole koskaan lopullista. Kiinalainen sananlasku osaa kertoa, että kun olet kärsivällinen, silkkiäispuun lehdestä tulee silkkipuku. Se vaatii aikaa, mutta sen valmistumista kannattaa odottaa.
Kaikki viisaus voidaan tiivistää kahteen sanaan: odota ja toivo.
-Alexandre Dumas