Yksi suurin suruni paniikkihäiriön myötä on ollut yksinäisyys. Yksinäisyys, joka on varmasti niin monelle paniikista kärsiville tuttu tunne. Paniikkihäiriö eristi minut, koska vältin todella useita tilanteita ja tunteita. Kun ei löydä ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä ihmisiä ympärilleen, tuntee helposti olevansa rasite ympäristölleen, joka ei voi ymmärtää irrationaalisia pelkotiloja ja voimakkaita reaktioita. Miten selittää toiselle, joka ei ole sitä kokenut, mitä paniikissa tapahtuu? Miten voi olettaa ympäristön jaksavan paniikista kärsivää, kun se on meille itsellekkin niin vaikeaa. Minun ympärillä on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet hermonsa minuun paniikkini takia, mutta vielä enemmän ihmisiä, jotka ovat olleet empaattisia ja ymmärtäväisiä ja antaneet anteeksi minulle. Tosi on, että tosiystävät jäävät, koska he ymmärtävät, että elämä on välillä vaikeaa.
Vasta viime aikoina olen löytänyt tieni taas ihmisten luokse ja ymmärtänyt jakamisen ja yhdessäolon merkityksen elämässä ja hyvinvoinnissa. Olen löytänyt ihmisiä sekä vanhoja että uusia ystäviä, jotka ymmärtävät ja tukevat hyvinvointiani. He näkevät maailman sen verran samalla tavalla, ettei minun tarvitse yrittää olla jotain mitä en ole, että minusta pidettäisiin. Minulla on rauhallinen ja hyvä olo, koska saan olla oma itseni.
Ennen paniikkista elämänvaihettani olin todella rohkea ja sosiaalinen. Kesti todella pitkään hyväksyä ja myöntää itselleni paniikin tuoma muutos luonteessani. Vielä pidempään se kesti ympäristöltäni. Hyväksyin etten pidä kaikista ihmisistä ja, että haluan olla välillä yksin. Minulla oli ennen niin kiire miellyttää kaikkia ja kuulua porukkaan, että olin aina menossa. Teen sitä joskus vieläkin, koska pelkään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista.Yksinäisyyden pelko hallitsee monen ihmisen elämää ja päätöksiä. Minulle tämä pelko oli muun muassa sitä, että jäin parisuhteeseen, jossa poikaystäväni jatkuvasti petti minua. Olin niin kiinni unelmassani onnellisuudesta yhdessä toisen kanssa, etten osannut luopua suhteesta. Paniikkikohtaukseni alkoivat samoihin aikoihin enkä sen koommin ole uskaltanut suhdetta uuteen ihmiseen luoda samalla tavalla kuin ennen. Eikä tarvitsekkaan, koska on aika opetella uusia tapoja.
Loukatuksi tuleminen teki minusta sulkeutuneen ja vaikka yksin oleminen on minulle välillä todella vaikeaa, tuntuu se usein helpommalta kuin seurassa oleminen. Yksin olemisessa ei tarvitse ottaa niin paljon riskejä, mutta valitettavasti luopuu samalla mahdollisuudesta jakaa elämän surut ja ilot rakkaiden ihmisten kanssa. Jaettu taakka on myös huomattavasti helpompi kantaa. Olen löytänyt taas ihmisiä ympärilleni, mutta vieläkin minun on vaikea uskoa, että joku rakastaisi minua juuri sellaisena kuin olen, paniikista huolimatta. Vaikeudet elämässäni ovat kuitenkin opettaneet, että emme selviä yksin vaan tarvitsemme toisiamme pärjätäksemme elämässä. Uskon, että sen meistä jokainen tulee jossain vaiheessa elämäänsä oppimaan.
Kun vihdoin hyväksyin ja ymmärsin etten ole niin erilainen kuin muut, huomasin että ainoa tapa olla osa elämää, on jakaa se ihmisten kanssa. Kaikilla ihmisillä on ongelmia, vaikeuksia ja epävarmuuksia, huonoja ja hyviä päiviä ja ärsyttäviä luonteenpiirteitä. Jokaista meitä on loukattu joskus ja olemme varmasti itse myös loukanneet muita. Meistä kukaan ei ole täydellinen ja niinpä pitääkin vain olla oma itsensä. Välttelemme yleensä juuri niitä asioita, jotka ovat meille kaikista vaikeimpia. Paranemisen salaisuus on kuitenkin tehdä juuri ne asiat, jotka meitä kaikista eniten pelottavat ja jotka tuntuvat kaikista haastavimmilta. On helppo olla rohkea, jos ei pelota. Rohkeutta ei ole kuitenkaan tehdä asioita, jotka eivät pelota vaan nimenomaan tehdä asioita, jotka pelottavat.
Meidän on opittava olemaan yksin, mutta meidän ei tarvitse olla yksinäisiä. Paniikista niin usein tulee meidän paras ystävämme ja aikaa ja energiaa ei jää muuhun. Asioiden jakaminen rakastamiemme ihmisten kanssa ja luottamus siihen, että voimme löytää itsellemme rakkautta juuri sellaisina kuin oikeasti olemme, on kuitenkin kaiken perusta ja jokaisen oikeus. Jos pyrimme tekemään asioita jotka ovat meille tärkeitä ja olemaan rehellisesti sitä mitä olemme, keräämme samalla meille sopivia ihmisiä ympärillemme. Yksinäinen on usein väärässä seurassa ja toisilla on taasen niin paljon ihmisiä ympärillään, että he eivät ehdi huomata olevansa yksinäisiä.
Me ymmärrämme ja olemme valmiit jakamaan ja auttamaan ihmisiä paljon enemmän, kuin mitä luulemme toisten olevan valmiit auttamaan meitä.
Yksinäisyys usein pahentaa paniikkia ja masennusta. Siksi seuraavassa kolumnissa käsittelen ihmisen halua kuolla. Pelkään aihetta ja minun on vaikea kirjoittaa siitä, mutta se on osa ongelmaa monelle ja en usko, että monet uskaltavat siitä puhua, vaikka sitä joskus ajattelevatkin.
Kas, elo riemuineen ja murheineen..se sua opettaa vain rakkauteen.
- Robert Browning