Koska minulle käsite nöyryys on vaikea määritellä, katsoin sanakirjasta sen virallisen merkityksen. Nöyryys määritellään tottelevaisuudeksi, sopeutuvaisuudeksi, kuuliaisuudeksi ja vaatimattomuudeksi. Nöyryys on selvästi toisille hyve ja toisille ylpeyden vastakohta. Nöyrä voidaan polkea jalkoihin ja nöyrän kanssa on hyvä olla, koska voi saada itsensä esiin paremmin.
Mitä enemmän ajattelen sanaa nöyrä, sitä vähemmän ymmärrän, mitä sillä itseasiassa tarkoitetaan. Halusin kirjoittaa nöyryydestä, koska minusta se on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista oman elämän tien löytämiseen ja pysyvien toimivien ihmissuhteiden luomiseen. Itse käytän useimmiten käsitettä nöyryys todetessani, että jouduin nöyrtymään oman kykenemättömyyteni ja heikkouksieni edessä ja pyytämään apua toisilta paniikkihäiriöni vuoksi. Ennen sitä olin liian ylpeä pyytämään apua ja myöntämään, että olen myös heikko, enkä pysty tekemään kaikkea yksin.
Eräs ystäväni on usein ylpeä siitä, että hän on itsenäinen, yksin asuva nainen, eikä tarvitse ketään, ainakaan miestä, ollakseen onnellinen. Hän sanoo tämän lujasti ja itsevarmasti. Uskon kuitenkin, että, jos hän nöyrtyisi hyväksymään ja sen avulla uskaltaisi sanoa itselleen ja muille kaipaavansa rakkautta ja läheisyyttä, hänestä tulisi paljon helpommin lähestyttävä ja inhimillisempi. Olen nähnyt kuinka ylpeys usein tulee ihmissuhteiden väliin ja estää aitojen tunteiden näyttämisen. Samalla tavalla jokin asia elämässämme, jota emme nöyrry tai sopeudu hyväksymään voi purkautua paniikkina myöhemmin tai estää meitä saavuttamasta, mitä elämältämme haluamme.
Omien vaikeuksieni edessä, jouduin siis nöyrtymään. Jos en olisi tätä nöyrtymistä kokenut, en olisi myöskään kasvanut ihmisenä niin kuin olen kasvanut vaikeuksieni kautta. Näin voisi siis päätellä, että nöyryys on edellytys henkiselle kasvulle ja kertoo oppimiskyvystä ja totuudelle avoimesta mielestä. Meidän täytyy siis nöyrtyä kehittyäksemme täyteen potentiaaliimme henkisesti, jotta voisimme olla aidosti ja oikeista syistä ylpeitä itsestämme ja saavutuksistamme. Nöyräkin voi siis olla ylpeä saavuttamistaan asioista.
Nöyryydestä on vaikea kirjoittaa, koska se on hyve jota toivoisimme aina toisillamme olevan, mutta emme osaa sitä aina itse olla tai arvostaa. On myös vaikea olla nöyrä maailmassa, jossa se ei ole kovin yleistä. Ei ainakaan niissä piireissä missä itse vietän aikaa. Olen nöyryyden kautta kuitenkin oppinut helpommin olemaan avoin ihmisille ja palvelemaan omaa elämäntarkoitustani ylpeästi. Olen huomannut kuinka, kun hyväkyy omat heikkoutensa ja itsekkyytensä on myös paljon helpompi olla muiden ihmisten kanssa ja antaa heille anteeksi. Anteeksipyytäminenkin on helpompaa, mikä taas on edellytys toimiville ihmissuhteille. Olen oppinut tai olen oppimassa, että ihminen voi olla nöyrä ja silti vahva. Nöyryys ei ole toisten vietävänä ja poljettavana olemista.
Paniikkihäiriöni vuoksi olen joutunut pyytämään paljon anteeksi ihmisiltä petettyjä lupauksia ja omaa käytöstäni. Olen reagoinut niin vahvasti, etten ole osannut keskustella ystävieni kanssa ja omien ja muiden tunteiden kohtaaminen on ollut todella vaikeaa. Vaatii nöyryyttä kohdata ongelmansa, mutta ongelmien kohtaaminen taas tekee meistä vahvempia.
Uskallatko sinä olla nöyrä ja hyväksyä itsesi ja muut sellaisena kuin he ovat? Sopeudutko vai etkö vieläkään ole sinut paniikkisi ja sen aiheuttajien kanssa? Jos nöyryydellä tarkoitetaan sopeutumista, sitä ehdottomasti tarvitaan paniikin kanssa elämisessä. Jos sillä tarkoitetaan vaatimattomuutta, tarvitaan sitä, jotta osaisimme olla terveellisesti, eikä liian vaatimattomia itsestämme. Jos sillä taasen tarkoitetaan tottelevaisuutta...en osaa sanoa siihen mitään. Paniikki on mielestäni useimmiten vain oire jostakin käsittelemättä jääneestä asiasta tai luonteen vastaisesta elämäntavasta ja ajatuksista. Paniikki on vain yksi tuhansista tavoista reagoida elämään.
Ensi kerralla aiheena anteeksianto ja irti päästäminen.
Kun maailmalle tuntemattoman lempeämielisyyden vallassa joku toinen ja minä autamme toisiamme ymmärtämään ja antamaan anteeksi siinä, missä muutoin tahto ahdistaisi toista tahtoa, on elämäntahdon sisäinen ristiriitaisuus kadonnut.
- Albert Schweizer