Tänään eräs henkilö yllätti itsensä ja kertoi minulle sairastavansa syöpää. Parin kymmenen minuutin jälkeen hän tuli takaisin ja sanoi, että ei tiedä miksi kertoi minulle ja pyysi olemaan kertomatta kenellekkään. En koe pettäväni tätä luottamusta kertomalla tilanteesta, koska en kerro itse henkilöstä.
Halusin jakaa tämän tilanteen kanssanne, koska siihen kulminoituu ihmisen samanaikainen tarve tulla kuulluksi kuin pitää yksityisyydestään kiinni. Samalla tavalla olen monesti kertonut paniikistani ja toivonut heti perään, etten olisi kertonut mitään. Monesti, kun kirjoitan, tunnen suurta vihaa itseäni kohtaan, että olen jakanut minulle todella henkilökohtaisia ja vaikeita asioita kaikkien kanssa. Olen asettanut itseni hyvin haavoittuvaiseen asemaan. Me luomme itsestämme tietynlaisen kuvan ihmisille, jotka eivät tunne meitä. Jakamalla meille tärkeitä ja vaikuttavia asioita toisen kanssa, päästämme heidät lähelle todellista minäämme. Se on pelottavaa. Annamme itsestämme osan toiselle ja luotamme, että toinen osaa arvostaa luottamustamme ja kohtelee meitä sen vaatimalla tavalla.
On luonnollista, että emme halua ihmisten tietävän heikkouksistamme.. Haluamme menestyä ja antaa ja ylläpitää tietynlaista kuvaa itsestämme syystä tai toisesta. Näin syntyy harhaluuloja, että on ihmisiä, jotka välttyvät vastoinkäymisiltä ja ihmisiä, joilla menee aina hyvin. Kuvittelemme, että kukaan toinen ei voi ymmärtää juuri sitä, mitä itse käymme läpi. Totuus on kuitenkin toinen. Me kaikki olemme siinä samanlaisia, että joudumme elämämme jossain vaiheessa tavalla tai toisella kokemaan ja käsittelemään vaikeita asioita. Emme kukaan välty siltä, vaikka toiset käyvätkin prosessin rankemman ja toiset helpomman kautta.
Totuus vapauttaa meidät. Olemalla rehellisiä itsestämme ja kokemastamme, vapautamme todella paljon energiaa ja voimme antaa ympäristöllemme paljon enemmän. On kuluttavaa esittää jotain, mitä ei oikeasti ole. Vaikka se helpottaa oloamme siinä, mitä luulemme että ihmiset meistä ajattelevat, ei se muuta sitä keitä olemme. Se ei tee meitä onnellisimmiksi tai vahvemmiksi. Se ei muuta todellisia tarpeitamme vaan oikeastaan vie kauemmaksi mahdollisuuden löytää meille sopiva ympäristö ja läheisyys.
Se, että harvan on vaikea uskoa päältäpäin, minkä helvetin läpi olen kulkenut ja minkä helvetin kanssa olen elänyt, ei muuta sitä tosiasiaa, että monta vuotta elin omassa helvetissäni paniikin ehdoilla. Paniikkihäiriö on vieläkin osa minua, mutta se ei enää määrittele kuka olen. Joskus vieläkin pidän paniikkihäiriötä suurimpana heikkoutenani enkä halua ihmisten tietävän siitä.
Eräs ystäväni on masentunut, mutta kokee voivansa paremmin ihmisten kuvitellessa, että hänellä menee hyvin. Masennus on heikkoutta. Muiden apu on heikkoutta. Oman pahan olon myöntäminen on noloa. On noloa huomata tarvitsevansa toista. Ylpeys kärsii. Ylpeä ihminen on vahva ja pärjää omillaan. Meistä tulee sitä, mitä luulemme ympäristömme haluavan meissä nähdä. Vahvan ulkokuoren sisällä on hyvin usein rikkinäinen sisin.
Jos huomaat itse piilottelevasi sairauttasi, paniikkiasi, pahaa oloasi tai masennustasi, ehkä on aika määritellä menestymisen merkitys uudestaan. Ehkä menestyminen voisi tarkoittaa sitä, että uskaltaa elämän kaikissa tilanteissa olla rehellisesti oma itsensä ja riskeistä huolimatta olla avoin muille ihmisille. Ehkä menestyminen voisi olla juuri sitä, että uskallamme myöntää heikkoutemme ja näyttää kuinka se on kasvattanut meitä. Ehkä menestyminen on rohkeutta myöntää virheensä ja uskaltaa muuttua. Me lakkaamme olemasta sitä, mitä olimme kun niin päätämme. Päätämme valita toisin. Menneisyytemme ei tarvitse määritellä sitä, keitä olemme tänään. Sairautemme ei tarvitse määritellä keitä olemme.
Menestystä on vain se, että pystyy tekemään elämänsä omalla tavallaan.
-Christopher Morley
Halusin jakaa tämän tilanteen kanssanne, koska siihen kulminoituu ihmisen samanaikainen tarve tulla kuulluksi kuin pitää yksityisyydestään kiinni. Samalla tavalla olen monesti kertonut paniikistani ja toivonut heti perään, etten olisi kertonut mitään. Monesti, kun kirjoitan, tunnen suurta vihaa itseäni kohtaan, että olen jakanut minulle todella henkilökohtaisia ja vaikeita asioita kaikkien kanssa. Olen asettanut itseni hyvin haavoittuvaiseen asemaan. Me luomme itsestämme tietynlaisen kuvan ihmisille, jotka eivät tunne meitä. Jakamalla meille tärkeitä ja vaikuttavia asioita toisen kanssa, päästämme heidät lähelle todellista minäämme. Se on pelottavaa. Annamme itsestämme osan toiselle ja luotamme, että toinen osaa arvostaa luottamustamme ja kohtelee meitä sen vaatimalla tavalla.
On luonnollista, että emme halua ihmisten tietävän heikkouksistamme.. Haluamme menestyä ja antaa ja ylläpitää tietynlaista kuvaa itsestämme syystä tai toisesta. Näin syntyy harhaluuloja, että on ihmisiä, jotka välttyvät vastoinkäymisiltä ja ihmisiä, joilla menee aina hyvin. Kuvittelemme, että kukaan toinen ei voi ymmärtää juuri sitä, mitä itse käymme läpi. Totuus on kuitenkin toinen. Me kaikki olemme siinä samanlaisia, että joudumme elämämme jossain vaiheessa tavalla tai toisella kokemaan ja käsittelemään vaikeita asioita. Emme kukaan välty siltä, vaikka toiset käyvätkin prosessin rankemman ja toiset helpomman kautta.
Totuus vapauttaa meidät. Olemalla rehellisiä itsestämme ja kokemastamme, vapautamme todella paljon energiaa ja voimme antaa ympäristöllemme paljon enemmän. On kuluttavaa esittää jotain, mitä ei oikeasti ole. Vaikka se helpottaa oloamme siinä, mitä luulemme että ihmiset meistä ajattelevat, ei se muuta sitä keitä olemme. Se ei tee meitä onnellisimmiksi tai vahvemmiksi. Se ei muuta todellisia tarpeitamme vaan oikeastaan vie kauemmaksi mahdollisuuden löytää meille sopiva ympäristö ja läheisyys.
Se, että harvan on vaikea uskoa päältäpäin, minkä helvetin läpi olen kulkenut ja minkä helvetin kanssa olen elänyt, ei muuta sitä tosiasiaa, että monta vuotta elin omassa helvetissäni paniikin ehdoilla. Paniikkihäiriö on vieläkin osa minua, mutta se ei enää määrittele kuka olen. Joskus vieläkin pidän paniikkihäiriötä suurimpana heikkoutenani enkä halua ihmisten tietävän siitä.
Eräs ystäväni on masentunut, mutta kokee voivansa paremmin ihmisten kuvitellessa, että hänellä menee hyvin. Masennus on heikkoutta. Muiden apu on heikkoutta. Oman pahan olon myöntäminen on noloa. On noloa huomata tarvitsevansa toista. Ylpeys kärsii. Ylpeä ihminen on vahva ja pärjää omillaan. Meistä tulee sitä, mitä luulemme ympäristömme haluavan meissä nähdä. Vahvan ulkokuoren sisällä on hyvin usein rikkinäinen sisin.
Jos huomaat itse piilottelevasi sairauttasi, paniikkiasi, pahaa oloasi tai masennustasi, ehkä on aika määritellä menestymisen merkitys uudestaan. Ehkä menestyminen voisi tarkoittaa sitä, että uskaltaa elämän kaikissa tilanteissa olla rehellisesti oma itsensä ja riskeistä huolimatta olla avoin muille ihmisille. Ehkä menestyminen voisi olla juuri sitä, että uskallamme myöntää heikkoutemme ja näyttää kuinka se on kasvattanut meitä. Ehkä menestyminen on rohkeutta myöntää virheensä ja uskaltaa muuttua. Me lakkaamme olemasta sitä, mitä olimme kun niin päätämme. Päätämme valita toisin. Menneisyytemme ei tarvitse määritellä sitä, keitä olemme tänään. Sairautemme ei tarvitse määritellä keitä olemme.
Menestystä on vain se, että pystyy tekemään elämänsä omalla tavallaan.
-Christopher Morley