Seison kaupassa. On rauhallista. Muutamia ihmisiä siellä täällä. Mieli
on levollinen ja iloinen, onneksi välillä näinkin.
Yhtäkkiä mieleeni tulee ajatus. Niin outo ja erikoinen ajatus etten
tiedä pitääkö sille nauraa vai tuleeko se tyrmätä tältä seisomalta.
Hymyilen ja katson epävarmana ympärilleni, näkeekö kukaan ajatuksiani. Hävettää.Ei kai ne nähny? Miten ne voisivatkaan nähdä, eihän kukaan voi nähdä pääni sisään.
Päässä alkaa huimata ja suunnaton ilo ja riemu valtaa mielen.
Voiko näin ajatella. Voisiko se mitenkään olla näin , entä mitä muut
siitä ajattelevat. Ne varmaan nauraa ja pilkkaavat hulluksi. Mutta kuitenkin, tämä tunne on niin todellinen ja järkeen käypä. Entä
jos ...entä jos se onkin niin että.... ja sen voisi todellakin ajatella
näin. Silloin olisin jotain todella ...., vaikka olo on välillä tosi surkea ja
ahdistunut. Nyt, tämän kerran rohkaisen mieleni ja unohdan muut ihmiset ja sanon sen ääneen, sen mitä ehkä olen tarkoituksella pitänyt sisälläni ja mitä en ole oivaltanut ennen kuin nyt.
No niin vedäpä nyt syvään henkeä. Noin juuri. Ja sitten.... nyt se tulee:
"OLEN AINUTLAATUINEN IHMINEN KOSKA MINULLA ON PANIIKKIHÄIRIÖITÄ!!